Posts tagged elokuva
Virne
Mar 20th
Tänään virnistellään Niagarassa. Lippuja vissiin on edelleen saatavilla Camusta järkevään 5e/kpl hintaan. Niin, Camuhan on avannut Tampereella uuden toimipisteen, jos joku ei sitä tiennyt.
Anyways, esitys on muistaakseni klo 20:00 ja leffa kestää puolisen tuntia. Kannattaa tarkistaa faktat vielä vaikkapa facebookista.
Paikalla on kuuluisuuksia, esimerkiksi Jasmo tunnetusta Jasmon blogista.
Mukava käydä kattoo auringonpaistetta vähä leffateatterissa, kun muuten sitä saa odottaa tuonen maaliskuun tienoille saakka..
JB elokuvissa: Kunniattomat paskiaiset
Lok 3rd
Noniin, viimein sain raahattua peräni Plevnan penkkiin ja mentiin vaimokkeen kanssa katsomaan Tarantinon uusin raina. Hanna sanoi pitävänsä elokuvasta, mässäilevä väkivalta poislukien, mutta henkilökohtaisesti olen jotenkin syvemmissä vesissä.
Poikkeuksellisesti Tarantino kykeni pysymään suunnilleen yhdellä aikajanalla, mutta chapterit piti kuitenkin olla esillä. Juoni oli kuitenkin minusta aika kevyt, valjuhko ja poukkoileva. Jotenkin koko ajan jäi sellainen tunne, että milloin tässä elokuvassa alkaa tapahtumaan jotain. Ja sitten se loppui.
Jännittävä asia sekin, että saakohan jenkit noin katsojina enemmän kiksejä natsien tappamisesta kuin perus joensuulaisperäinen kaveri? Ainakin kun Tarantino oli Conanin vieraana, niin yleisö aploodeerasi, kun Tarantino sanoi että nyt tapetaan natseja. Ja aika vähänhän niitä tapettiin. Mutta vähän korostetun ihanaa se natsien tappaminen oli, en jotenkin ite pääse samanlaiseen hurmokseen, mutta kai siinä on se ikäero, en ole kokenut ko. sotaa.
Antaisin ehkä 2,5 tähteä. Ihan hyvä, mutta liian pitkä sisällölleen ja jos ohjaajana on Tarantino, niin katsojalla pitää olla oikeus odottaa perushuttua parempaa kamaa. Väkivaltaa saatiin taas buustattua, mutta tuntui että Tarantino toisti kaikkia hänelle ominaisia tehokeinoja elokuvassa, mutta ei tuonut niihin mitään lisää tai mitään uutta. Otetaan vaikka verrokiksi Kill Bill, jonka väkivallassa oli jotain Täysin Uutta (isoihin produktioihin).
En tiedä. Tuntuu että nämä maailmalla suositut elokuvat alkavat mennä minulta ohisektoriin ja ne, joista muut eivät pidä, taas kolahtavat. Esimerkkinä uusin Batman (en pitänyt) ja Max Payne (pidin). Jännä juttu.
Ray
Lok 27th
Ajat on kovat niinku Raylla. Ei, ei Raha-automaatti Yhdistyksellä.
Katsottiin viikonloppuna elokuva Ray. En ole siis matkannut tulevaisuuteen, vaan tämän päivän Rayn sijaan katsottiin ihan vuokraelokuva lauantaina.
En oikeastaan osannut odottaa taas elokuvalta mitään, se on yleensä paras lähtökohta nautinnolle. Musiikkipersoonien henkilökuvat ovat kuitenkin mielenkiintoisia ja siksi ihan innolla tuli leffaa tarkistettua. Leffa on aika musiikkipitoinen, mutta ei siis todellakaan mikään musikaali. Aika paljon Ray Charlesin biisejä soitetaan, että jos ko. häiskän musasta tykkää, niin varmasti tykkää leffastakin.
Itselle Charlesin tuotanto ei ollut kovinkaan tuttua. Tämän myöntäessään pitäisi kai hävetä. Olen niin kuutamolla, etten kehtaa edes hävetä. Todella monta tuttua biisiä leffassa oli ja monta kertaa tuli olo, että ahaa, tämäkin biisi on tämän kaverin.
Leffa rullasi kuin yksiairoinen soutuvene vastavirtaan. Toisaalta oli mielenkiintoista tutustua kaverin elämään lähempää, mutta kovin jouhevaa tai dynaamista kerrontaa on turha odottaa. Mutta mielenkiinto kyllä säilyi koko ajan yllä, että huonoksi en elokuvaa kehtaisi sanoa.
Jos ei ole tänään mitään ihmeellistä tekemistä illalla, niin suosittelen tsekkaa: Ray @ MTV3
Resident Evil
Mar 8th
Tulin juuri elokuvista. Resident Evil: Extinction oli päräyttävä elokuva. Alku vähän hämäsi – edellisistä osista oli jo aikaa, mutta mukaan pääsin nopeasti. Elokuvahan koostuu tasan kolmesta elementistä: säikäyttely, pilkkominen ja ampuminen. Säikäyttely on ok, tosin sitä oli vähän liikaa. Pilkkominen on erittäin jees, sitä oli vähän liian vähän. Ampumista sopivasti.
Tämän kaltaista hack’n’slash elokuvaa olen jo vähän kaivannutkin. Gorea. Komeeta. Lisäksi äänet ovat naurettavat, mutta toimivat. Veitsen heilauttelu ilmassa vastaa itsensä Sithin miekan suhinaa ja laukaukset lävistävät uhrinsa kovan pärskäyksen kera.
Äänet ovatkin ehkä yksi kohta, josta en ole ihan tyytyväinen. Nimittäin Tampereen Plevna 1:ssä ne olivat vähän liian kovalla. Yläpäätä olisi voinut kuristaa sen 3-5 dB, niin nyt ei tuntuisi korvissa siltä, että äänet tulisivat verhon takaa. Tuntuma on samanlainen kuin keskiverto bileiden jälkeen. Eli siitä miinus.
Äärettömän päräyttävä elokuva, tekisi mieli verrata 300:aan, mutta en tiedä kumpi olisi parempi. Kannattaa tsekata :)
Sekalaista
Mar 8th
Ennen mulla muovinen aakoo neljäseiska
yks-kasi-seiska, ruumiit jopa kavereista
Tämä yllä oleva on ainut kerta, kun käsittelen Jokelan ammuskelua blogissani (näillä näkymin..). Voit osoittaa suomihiphopin tietämyksesi kertomalla esittäjän ja kappaleen nimen. Vaikeustaso: Sikahelppo.
Maanantaina piti käydä vähän juoksemassa, kun on taas tullut vain rötväiltyä. Skiexpoilta ostettu HAD tuli tarpeeseen, kylmä tuuli piiskasi kurkkua. Kivasti tuntui kulkevan, kello tosin oli toista mieltä. Ainut vaan se, että tiistaina alkoi tuntumaan myös kurkussa, eilen oli tosi sairas olo aamulla ja tänään sitten kurkkukipu on painunut yleiseksi flunssaksi. Näin se lenkittäminen toimii..
Huomenna pitäisi mennä tarkistamaan Resident Evil: Extinction. Odotan laatupläjäystä :)
Die Hard 4.0
Syy 28th
Tsekkasin Die Hard 4.0:an. tänään. Alku oli ehkä aika perinteinen Die Hard, mutta en ymmärrä kriitikoiden kitinää tästä leffasta. Loistava! Nauroin ääneen monessa kohtauksessa, aivan spontaanisti ja yllättyneenä kun Bruce tiputti ampujan helikopterista vesipostilla. Hahaha. Jack Bauer ei ole mitään.
No joo, juoni vaisu, loppu aika huono, mutta Die Hard! Tosin tällä kertaa Bruce on vähemmän verinenkin lopussa kuin ennen, mutta ampuu sentään itseään! Vähän harmittaa tuo ainainen vaimo/tytär/tiesmikä -kuvio, mutta kai se on action-leffoissa pakollinen.
Suosittelen! Ei treffileffaksi! Poikien iltaan 10+ ja kaljan kanssa lähes 100.