Posts tagged google
Google pudottaa IE6 tuen
Tam 30th
Ihanaa Google! IE6, tuo kaikkien web-kehittäjien pahin painajainen on nyt Googlen taholtakin julistettu niin vanhanaikaiseksi, ettei nykyisiä palveluita haluta rajoittaa IE6 tuen vuoksi.
IE6 oli aikoinaan iso juttu. Tai täytyi olla, koska se on edelleen käytössä yli 15% surffaajista, yleisimmin juuri työpaikoilla. Viimeiset kolme vuotta (tjsp) se on ollut lähinnä pahin riippakivi ikinä. Mistään muusta selaimesta ei ole koskaan voihkittu internetissä yhtä paljon ja toivottu sen kuolemaa. Yleisesti voidaan sanoa, että yleensä IE6:ssa kaikki asiat toimivat eri tavalla kuin muissa selaimissa. Tai ei ollenkaan. Tai vähintäänkin oudosti.
Nyt kun Google meni ja teki sen, niin myös muut voivat seurata perästä. Ei Google tietenkään IE6:sta blokkaa hakumoottoristaan, mutta esimerkiksi Google Docs ei tule kauaa tuolla antiikkisella värkillä enää toimimaan. Miten paljon turhaa javascriptiä ja css:ää ja työtunteja voikaan vähentää, kun ei tarvitse enää IE6:sta tukea? Paljon. BKT nousuun.
Aallon harjalla
Mar 25th
Minulla on muutamia Google Wave invitejä ylimääräisenä. Jos haluat tutustua Googlen uusimpaan hypetuotteeseen, niin laita kommenttia, niin lähetän inviten. Laita kommentoidessa sähköpostikenttään oikea sähköpostisosoite, niin se ei näy sivuilla (ei tule spämmiä).
Mainokset
Syy 7th
Joo, blogissani nuo mainokset ovat kyllä täysin turhia. Joskus laitoin ne, ideana oli oikeastaan tutustua järjestelmään ja niin edelleen. Olisin voinut ne poistaa jo kauan sitten, mutta ahneus voitti. Ei sillä, että koskaan olisin päässyt rahastamaan (ts. saanut maksua) Googlelta, mutta nyt ollaan jo NIIN lähellä, että lupaan ottaa mainokset pois vasta sitten, kuhan saan kerran tuon maksumäärän talteen :)
En kuitenkaan rahan takia bloggaa, että sinänsä hukkaan heitettyä tilaa blogissa noi mainokset.
Mainosten korjaus
Syy 20th
Siltä varalta, että joku toinen etsii korjausta Googlen Adsense mainoksien näkyvyyteen, niin tässä yksi mahdollinen korjausehdotus.
Opera ja Firefox eivät pysty näyttämään (jostain syystä) Googlen Adsense mainoksia, jos nettisivu tarjotaan headerilla application/xhtml+xml. Korjauksena minun tapauksessani oli muuttaa headeri perinteiseksi text/html ja lisätä perinteinen dtd
<!DOCTYPE html PUBLIC "-//W3C//DTD XHTML 1.0 Transitional//EN" "http://www.w3.org/TR/xhtml1/DTD/xhtml1-transitional.dtd">
<html xmlns="http://www.w3.org/1999/xhtml">
Nyt kaikki toimii. Kokeile vaikka ;)
Google huonontanut blogien asemaa?
Tou 20th
Onko Google huonontanut blogien asemaa hakukoneessaan? Joskus se kai suosi niitä, mutta tietysti nykyisen blogispämmin myötä on varmaan ihan syytä karsastaa vähän blogeja. Sitä vaan ihmettelen, kun ennen blogiini eksyvistä lukijoista noin 40-50% tuli Googlen kautta jollain hakusanalla, nykyään vain noin 7%.
Maa 22nd
Kun KinderStart.com haastoi Googlen oikeuteen, tuntui se tyhmältä. Jos hakutulokset jonkun yhtiön puolelta ovat huonontuneet, niin haastetaan Google oikeuteen. Taustalla on muitakin ajatusleikkejä.
Googlella on hyvin merkittävä markkinaosuus kaikista hakukoneilla tehtävistä hauista. Suomessa Google on erityisen suosittu ja Firefoxin ja Operan sisäänrakennetut hakupalkit eivät ainakaan vähennä käyttöä. Googlesta on tullut linkki kaikkeen informaatioon.
Kinderstartin sivulataukset laskivat 70%, kun se joutui huonommalle sijoitukselle Googlen hauissa. Sehän tarkoittaa sitä, että kohta ollaan siinä tilanteessa, jossa yritykset ovat todella riippuvaisia hyvästä sijoituksesta Googlessa tai ylipäätään hakukoneissa. Google voisi hakujättinä määrätä yritykset jotka menestyvät. Pelottava ajatus.
Toisaalta taas Googlen kilpailuvaltti on sen hakualgoritmit. Niitä ei voida vaatia julkisiksi. Kuka varmistaa, että Googlessa pelataan puhtain paperein?
PS. Luulisi muuten KinderStartin olevan kohta taas hakulistojen kärjessä, sen verran huomiota tilanne kuitenkin maailmanlaajuisesti on saanut.
Googlen käyttö
Jou 22nd
Ei sitä ehkä tajua kuinka paljon tuota Googlea tulee käytettyä. Näyttää, että tällä hetkellä minulla on joulukuussa tehtyjä hakuja jo 80 ja ei olla lähelläkään kuun loppua. Paljon sitä tulee hakattua. net.nyt tapainen hakuukoneeton viikonloppu tai viikko ei onnistuisi.