Posts tagged Opiskelu

Opiskelijat taas monen tulen välissä

Eivät taida oikein tuolla hallituksessakaan tietää mitä haluaisivat. Toinen haluaisi opiskelijoiden tekevän lapsia opiskeluaikana, toisen mahti-idea on saada nopeutettua valmistumistahtia. Nämä kaksi ajatusta ei tuntuisi ainakaan minun päässäni oikein saavuttavan konsensusta.

Pohtikaaha vielä.

Matkailu

Kohta tenttiin. Sitten suinpäin kohti Tamperetta. Joskus sitä miettii, eikö sitä voisi olla enemmän paikallaan?

Sekalaista

Lappeenrannassa pitelee vielä talvea, mutta kesä on jo ovella. Harmi jos lumipeite poistuu. No, onneksi itsellä on varastossa lilluminen kylpylässä Turussa, ei haittaa vaikka vähän satelee vettä. Aina, kun olen käynyt Turussa, siellä on satanut jotain. Eipähän siinä. Hieno kaupunki varmaan.

Eilen käväisin koululla pitkästä aikaa. Ehkä blogikirjoittelussakin on tapahtunut hieman hiljentymistä yhden asian takia; kun ei käy luennoilla, ei voi vaipua syvälle omiin ajatuksiinsa. Luennot olivat kyllä erinomaisia lähteitä ajatuksille. Ei yleensä mitenkään liittynyt opetettavaan aiheeseen tai joskus saattoi liittyäkin. Tästä voidaan siis implikoida, että tylsyys on innovaatioiden lähde.

Usein tulee vähän dissattua teekkarimeininkiä ja Lappeenrantaa, mutta näissä Loasin kohteiden saunoissa mieli muuttuu. Ainakin Laserpuistossa on hiton iso ja hyvä sauna, löylyt ovat napakat, mutta sauna ei ole grilli. Lisäksi saunat lämpeää mm. maanantaisin. Ehkä se sotii muutamia periaatteitani vastaan, mutta oli eilenkin kiva mennä vaan hetken mielijohteesta saunaan. Iso saunassa yksinään saunominen on jotenkin rauhoittavaa.

Huomenna olisi tentti. Muistaakohan sitä enää, kuinka siellä pitää käyttäytyä?

Enklaavi Ry presents: Beach Party 3.9.2007

Olin Techmun mukana soittamassa musiikkia Enklaavin (Lappeenrannan kauppatieteilijät) järjestämissä rantakemuissa. Oikeastaan oli ihan kiva tulla, rakentaa ääni, soittaa, purkaa ja lähteä pois. Kun niin monesti muuten on joutunut huolehtimaan vessoista, ihmisistä jne jne. Nyt me oltiin vain töissä siellä. Enklaavi hoiti hommat hyvin ja porukkaa oli. Varsin kivat kemut, jos teekkari/kylteri jodlauksesta vaan tykkää.

Videota tapahtumasta

Techmu presents: Club Liikenteenjakaja

Kuten joka vuonna, myös tänä vuonna Techmu oli ottamassa uudet opiskelijat ensimmäisenä vastaan.

Lappeenranta.

Lisää myöhemmin.

Mattihan se sopan keitti

Osaan laittaa ruokaa. Jonkin verran. Repertuaarini ei ole kovin kattava, joten mikään suikalekanasta jännittävämpi pitääkin luntanta sitten keittokirjasta. Keittokirjojahan vaivaa tietysti se, etten halua niin hienoja ruokia tai en tykkää sellaisista joihin sotketaan kaikkea.

Ei hätää, sillä Matti Nykänen pelastaa:
No mutta! Mattihan se sopan keitti! Keittopäivällisen perusteet.

Pitäisiköhän hankkia? Ei se kallis voi olla.

Kela varoittaa: Älä tienaa liikaa

Kelan nettisivuilta löytyy sivu nimeltä “Opintotuen saajan omien tulojen tuloharkinta“.

Sieltä löytyy kappale tekstiä, joka on ehkä kaikkein uskomattomin.

Kun on tiedossa sekä tukikuukausien määrä että vuositulojen määrä, kolmas laskentaohjelma kertoo, kuinka paljon joudut maksamaan takaisin – jos joudut. Tätä ohjelmaa voit käyttää myös sen arvioimiseksi, miten monta tukikuukautta pitää perua tai maksaa takaisin, jotta välttäisit takaisinperinnän (muuta tukikuukausien määrää). Voit tietysti myös selvittää, kuinka paljon vähemmän kannattaisi ansaita.

KUINKA PALJON VÄHEMMÄN KANNATTAISI ANSAITA.

EI NYT JO VITTU!

Virustentorjuntaohjelmat

Olen saanut viimeaikoina nauttia kannettavasta tietokoneesta, jossa on 930 Mhz Celeron, ei liikaa muistia ja windows home xp. Tämä vielä menettelisi, mutta sitten koneeseen tuli asennettua virustentorjunta. Tällä kertaa Symantec Antivirus.

Virustentorjunnassa tärkeää olisi pitää torjuntaohjelmaa koko ajan päällä “haistelemassa” mitä tapahtuu ja estämässä tartunnat. Vaan mitenpä teet niin? Jos yllä kuvaamallani koneella pitää jotain “nykyaikaista” virustentorjuntaohjelmaa päällä ja jatkuva skannaus pyörii, niin koneella ei voikaan tehdä mitään muuta kuin katsella tiimalasin pyörivän. Mitä varten tietokone taas tulikaan hankittua?

Myös uudemmilla koneilla, jossa tehoa ja muistia on, olen huomannut kyykyttymisen. Erityisesti ohjelmien latausajat luonnollisesti kasvaa ja kannettavien tapauksessa prosesorikuorma lisääntyy eli akunkesto pienenee. Varsin epätoivottavaa.

Itse olen omalla koneellani Windows XP SP2 laillistettu käyttäjä, jolla on käytössä Windowsin oma palomuuri ja ei virustentorjuntaa. Virukset leviävät nykyisin pääosin sähköpostitse, joten penkin ja näytön välissä oleva toimija voi pelastaa paljon. Lisäksi kun unohtaa ohjelmat kuten IE ja Outlook, niin on paremmassa turvassa viruksilta ja muutenkin käyttökokemus on kivempi. Yllättäen minulla ei ole koskaan ollut yhtään virusta ja koneeni on toiminut moitteetta.

Kauhulla ajattelen F-securen visioita mobiili-virustentorjunnasta (S60 virusskannerit ainakin on jo olemassa), ennestäänkin syntisen hitaat ja akkua syövät Symbian-puhelimet, kun laitetaan pyörittämään vielä virustentorjuntaakin, niin tuskin soittaminenkaan enää onnistuu.

Virustentorjunnan osalta mietinkin, että kumpi lienee pahempi – tauti vai lääke?

PS. Onneksi rakas yliopistomme LTY väsäsi kesäpuhteenaan uuden VPN-ratkaisun, jonka käyttämiseen tarvitaan ActiveX, Windows, virustentorjuntaohjelma, terveystodistus, rikosrekisteriote, supon turvallisuustutkimus ja ilmeisesti myös DNA-näyte. Hyvä näin, käytettävyys ennen kaikkea!

Innovaatioyliopisto

Innovaatioyliopisto on ilmeisesti tulevaisuudessa muutakin kuin sanahirviö. Sen kai pitäisi olla todellisuutta muutamassa vuodessa. Monet bloggaajat ja henkilöt lehtien palstoilla ovat hyökänneet ideaa vastaan, perustellen näkökulmaansa sillä, että samat opiskelijat ja ihmiset siellä kuitenkin työskentelevät. Tämän vuoksi innovaatioita ei ole odotettavissa yhtään sen enempää kuin ennenkään.

Asiahan ei ehkä ole kuitenkaan näin selvä. Nimenmuutoksella innovaatioita ei toki rupea syntymään, vaan siihen tarvittaisiin avoimuutta ja yhteistyötä yli osastorajojen niin opiskeiljoiden kuin työntekijöidenkin osalta. Suomessa on monta yliopistoa jo nyt, jotka voisivat olla innovaatioyliopistoja. Koska tunnen Lappeenrannan teknillisen yliopiston parhaiten, käytän esimerkkinä sitä.

Vaikka opiskelijoita rekrytessä mainostetaan, kuinka valtava etu on se, että voi lukea tekniikkaa ja kauppatieteitä yhtäaikaa, niin unohtuu se siinä vaiheessa kun opiskelu ja varsinkin työskentely yliopistossa muuttuu todellisuudeksi. Tietotekniikkaa on nykyisin joka paikassa. Kuitenkaan tietotekniikan osasto ei tunnu tekevän yhteistyötä yhdenkään muun osaston kanssa tutkimuksissaan. Jokainen pelaa vain omaan pussiinsa ja tuijottaa omiin aluisiinsa. Näin on tehtävä, koska tietotekniikan osaston sisälläkin kyräillään niin paljon, että mahdollisen professuurin pitääkseen pitää tehdä sopivia veivautuksia sopiviin aikoihin.

TBRC yrittää ylittää osastorajoja ja tehdä teknologiasta bisnestä. En tunne toimintaa niin hyvin, että voisin kommentoida siitä mitään. Se kuulostaa ideana kuitenkin siltä, miltä pitäisikin. Minä, kesätyöläinen, ehdotin eräässä kokouksessa (en ole kovin hyvä olemaan hiljaa..), että tietotekniikan osasto yhdistäisi voimiaan tuotantotalouden kanssa muutenkin kuin hallinnollisesti. Kummassakin suunnassa opetetaan johtamista, tosin ohjelmistotekniikassa se on sisällytettynä osaksi ohjelmistotuotantoa, mutta kuitenkin. Päällekkäisyyksiä löytyy helposti jonkin verran. Itseasiassa, ajatukseni sai jopa lausahduksia kuten “olet oikeassa”. Se ei kuitenkaan pitänyt sisällään sellaista äänenpainoa, mikä olisi merkinnyt sitä, että joku aikoo asialle joskus tehdä jotain.

Minä ja Jarno, eräs toinen kesätyölainen tuotantotalouden puolella, yritettiin saada henkiin pientä tite-tuta yhteistyötä ja esimiehemme istuivatkin samassa kokouksessa. Ehkä projektin aihe oli vähän huono ja siitä ei tullut mitään, mutta ajatelkaapa asiaa. Minun esinaiseni oli aivan hämmästynyt, kun hänelle tuli tuotantotalouden kokoukseen kutsu. Niin harvinaista se on.

Siinä ei enää pelkät nimenmuutokset auta, jos osastot ovat näin kaukana toisistaan ja yhteistyölle ei nähdä syytä. Samaan aikaan ajetaan jatkuvasti ylhäältä organisaatiomuutoksia ja lähes kaikki työntekijät ovat osa-aikaisia, niin ei ihme, ettei oikein jaksa kiinnostaakaan. Tohtoriuden jälkeen LTY:tä ei tunnu työntekijät enää kiinnostavan.

Onkohan tilanne tämä myös tulevassa innovaatioyliopistossa? Jos on, niin ajatus on aivan surkea ja kaikkien manaama epäonnistuminen on täysin varmaa. Mutta toisaalta, jos mitään ei koeteta, niin mitään ei voida myöskään saavuttaa. Nokia ja TTY tekee yhteistyötä – Nokian ja TTY:n tutkijat toimivat samoissa tiloissa ja salaisuuksia (ainakin julkisten puheenvuorojen mukaan) ei talossa ole. Ideana on aistia mitä tulevaisuudessa tapahtuu, ei niinkään suojella omaa tonttiaan.

Jos innovaatioyliopistossa pystytään samaan, voi opiskelija- ja tutkijamateriaali olla varsin kykenevää vaikka mihin.